tiistai 15. tammikuuta 2013

Askartelutarvikkeiden säilytysratkaisut

Parhaillaan käynnissä olevassa Amalian haasteessa pyydetään esittämään askartelutarvikkeiden säilytysratkaisuja. Itselläni ei todellakaan ole askartelutilani järjestyksessä, aina kummasti tuntuu aikaa menevän eniten hakemien tavaroiden löytämiseen kuin itse askarteluun;)

Mutta jokatapauksessa, tässä muutama ratkaisu joidenkin tavaroiden suhteen, johon olen ollut ihan tyytyväinen.





Skräppipaperit säilytän "puukorissa", jossa ne on myös helposti selailtavissa






Askartelukukat säilytän vanhassa laatikossa, jonka saa myös helposti nostettua pöydälle, kun tulee tarve niitä käyttää. Tämäkin ratkaisu toimii vain jos kukkia ei ole ihan hirvittävä määrä, mutta tässä nyt tämänhetkinen tilanteeni.






Sitten Ikean magneettitaulu on osoittautunut loistoideaksi. Siihen saan laittaa värittämäni leimakuvat (siis ne joista haluan seuraavaksi tehdä kortit) ym askartelujutut jotka on siinä muistuttamassa tekemättömistä töistä. Tässä on jo kauan odotelleet kasvitauluiksikin toivottavasti joskus päätyvät kirjan sivut.




Niin ja tokihan siihen sopii kiinnittää rakkaiden kuvia, inspiroivia, positiivisia elämänviisauksia, ihan nyt mitä vain mieleen tulee=) Ja myöskin Ikeasta ostetut magneettirasiat toimivat pienen "tilpehöörin" säilytyspaikkoina, itselläni tässä nyt nappeja.







  Niin ja nuo Gg:n peltilaatikot ja muutkin peltipöntöt ovat intohimoni, niihinhän voi nyt laitella mitä vaan. Näissä kahdessa on ylemmässä pitsit ja alemmassa Distress ink:n leimasinmusteet.

           Näihin kuviin ja tunnelmiin.......Tiistainjatkoa=)



1 kommentti:

  1. Mukavan, sekä käytännöllisen näköisiä säilytysideoita sinulla. Tuollainen magneettitaulu täytyykin hommata itsellenikin.
    Mukavaa tiistainjatkoa myöskin sinulle.

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi=)